Mitä TULE-fysioterapian opinnot antoivat sinulle?
Koulutus oli kiinnostanut minua jo useamman vuoden ja ystäväni pyydettyä minua mukaan, rohkenin viimein ilmoittautua. Koulutus antoi varmuutta aiempaan osaamiseeni, mutta toi myös paljon uutta kuten erilaisia näkökulmia, millä asioita voidaan lähteä tutkimaan, päättelemänään ja selvittämään. Parasta koulutuksessa on ollut ehdottomasti kouluttajat ja varsinkin Aino Tynkkynen.
Koulutuksen rakenne on todella selkeä ja asiat etenevät loogisessa järjestyksessä, joten oppiminen on sujuvaa.
Kehittämistehtäväni kirjallisuuskatsauksessa luodaan vahvempi ja monipuolisempi lähestymistapa olkapään kuntoutukseen. Koen itse parhaaksi saada tehdä työn, mistä on apua käytäntöön. Toimin ammatinharjoittajana, joten pääasiassa hyötyjä olen minä itse, mutta jaan myös kollegoilleni kokemuksiani siitä, mikä itselle on ollut hyödyksi.
Muutamien opiskelijakollegoiden kanssa olen tutustunut paremmin ja toivonkin, että yhteydenpito jatkuu myös koulutuksen jälkeen. Meillä on erilaisia vahvuuksia eri osa-alueissa ja toivon, että pystymme jatkossa konsultoimaan toisiamme ja tukemaan toistemme ammattiosaamista.
Miten opiskelu työn ohessa onnistui?
Yrittäjänä työn ja opiskelun yhdistäminen on teoriassa ollut helppoa, kun on voinut varata itse omista aikatauluistaan aikaa opiskelulle ja pääasiassa tämä on onnistunutkin. Ajoittain työtä on ollut suunniteltua enemmän, mutta usein se on tukenut opiskelua.
Vapaa-ajalla varmistan, että työt sekä opiskelut jäävät hetkeksi taka-alalle viettäen aikaa puolisoni sekä koirani kanssa ja liikkuen paljon.
Mitkä olivat LABin vahvuudet koulutuksen järjestäjänä?
Ehdottomasti huikeat kouluttajat sekä hyvät opiskelumateriaalit. Lisäksi hienot koulutustilat sekä myös monipuolinen ruokala - tätä ei voi unohtaa!
Koulutuksen laatu on erinomainen ja tästä saa rahoilleen vastinetta.
Lisäksi Aino Tynkkynen on ollut todellinen kultakimpale koko koulutuksen ajan - tukee, auttaa ja selvittää asioita, kun on tarve!
Suosittelen koulutusta oikeastaan kaikille fysioterapeuteille, joita kiinnostaa TULE-fysioterapia. Tässä koulutuksessa saa niin monipuolisen kattauksen, että se sopii niin vastavalmistuneelle kuin pidempään työskennelleelle konkarillekin - jokaiselle on varmasti jotakin.


