Mitä opiskelu fysioterapian täydennyskoulutuksessa antoi sinulle?
Olen suorittanut tutkintoni 80-luvulla, jolloin koulutukseen ei kuulunut lasten ja nuorten psykofyysisen fysioterapian opetusta. Olen myös aina ollut kiinnostunut psykologiasta. Tämä koulutus oli hyvä täydennys entiseen – työuraltani puuttuva pala.
Olin ”liekeissä” opintojen alusta asti. Ymmärrys kasvoi opintojen edetessä, joten viimeisten jaksojen aiheita oli helpompi sisäistää. Saimme koulutuksen aikana myös runsaasti vinkkejä erilaisista aiheeseen liittyvistä sivustoista ja podcasteista, joita nyt seuraan.
Opettajat olivat huikean osaavia ja innostavia. Kasvoin myös ihmisenä ja sain sisäisen rauhan. Nyt minulla on rohkeutta ja osaamista työskennellä psykofyysisen fysioterapian parissa.
Haluan korostaa ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen merkitystä nykyajan haasteellisessa maailmassa.
Tulen hyödyntämään koulutuksessa saamiani oppeja myös niiden lasten ja nuorten kanssa, joilla ei ole mitään diagnoosia. Kaikkien on hyvä oppia tunteista, niiden ilmentymisestä kehossa sekä siitä, miten hallita kokonaisuutta ollakseen kokonainen. Lisäksi voimme kollegoiden kanssa tehdä työnohjauksen omaisesti työhyvinvointia ylläpitäviä harjoitteita soveltaen oppimaani.



Miten työn ohessa opiskelu onnistui?
Toiminimeni lisäksi toimin alihankintasopimuksella fysioterapeuttina myös yrityksessä Fysikaalinen Hoito Oy, Taina Luoma. Työn ohessa opiskelu vaati koko vuoden suunnitelman tekoa, jostain täytyi luopua, kun uutta tuli tilalle. Työn ja kollegoiden joustavuus auttoivat paljon ja jätin myös kokonaan tauolle säännöllisesti vetämäni ryhmäliikuntatunnit.
Tein itselleni lukujärjestyksen.
Jokaisen lähijakson jälkeen valitsin ehdotetuista materiaaleista kaksi kirjaa, jotka luin tai kuuntelin ennen seuraavaa lähijaksoa. Manuaalikalenteri oli eri värein rytmitetty niin, että kaikelle oli aikansa ja paikkansa. Opiskelu antoi intoa tehdä harjoitteita myös lastenlasteni kanssa.
Mitkä olivat LABin vahvuudet koulutuksen järjestäjänä?
LABin tilat soveltuivat hyvin koulutukseen ja opetus oli erinomaista. Opiskelijoista pidettiin huolta ja autettiin asiassa kuin asiassa. Myös ruokailutarjonta oli monipuolista. Jokaisen lähijakson jälkeen olin niin innoissani, että suunnittelin jo seuraavaa koulutusta.
Kenelle voisit suositella koulutusta?
Koulutus sopii tietenkin lasten ja nuorten kanssa toimiville fysioterapeuteille, mutta myös muille fysioterapeuteille, koska koulutuksesta saatuja työkaluja voi soveltaa kaikkiin asiakasryhmiin. Opinnoista saa avaimia myös oman polkunsa ymmärtämiseen ja kehittymiseen ihmisenä, vanhempana, isovanhempana ja työntekijänä.