Miksi koit, että koulutus sopii juuri sinulle?
Hoitologistikon työ sopii henkilölle, joka tykkää tehdä työtä tiimissä, pitää järjestyksestä ja on innokas myös kehittymään työssään. Palvelupäällikkömme huomasi ilmoituksen Hoitologistiikka osaaja -koulutuksesta ja kysyi kiinnostustani.
Eläkkeen siintäessä jo lähitulevaisuudessa ajattelin, että olisi mukava jättää seuraajalleni ajan tasalle päivitetty työnkuva.
Ja näin laboratoriossa työskennellessä hoitologistiikan työ antaa myös mukavasti vaihtelua työviikkoon.
Mitä opiskelu antoi sinulle?
Opiskelu itsessään antoi rohkeutta hyödyntää entistä enemmän erilaisia digitaalisia palveluja ja alustoja tiedonhaussa. Koulutuksessa painotettiinkin, että sähköistyminen ja automaatio tulevat tulevaisuudessa lisääntymään merkittävästi. Oli myös antoisaa kuulla kanssaopiskelijoilta, miten erilaisiin töihin hoitologistikot sijoittuvat. Koulutus kannusti uuden oppimiseen iästä riippumatta.
Koulutuksen myötä voin myös auttaa työyhteisöäni löytämään tarvittavat tuotteet entistä helpommin tai tarvittaessa näkemään tiedot tilausmääristä ja siitä, mistä kukin tuote on tilattu. Kollegani voivat luottaa siihen, että tarvittavia tuotteita on saatavilla ja ne ovat käyttökuntoisia. Myös tuotteiden kierto on nopeaa eikä vanhenemista juurikaan tapahdu.



Mitkä olivat LABin vahvuudet koulutuksen järjestäjänä?
Vahvuutena LABin järjestämässä koulutuksessa koin kouluttajien monipuolisen ammattitaidon, mielenkiintoiset luennoitsijat sekä verkkototeutuksen, joka helpotti pohjoisen osallistujaa. Koulutus kannusti myös ammatillisten verkostojen luomiseen ja erityisesti oman alueen hoitologistikkojen kanssa pidämmekin tarvittaessa yhteyttä puolin ja toisin. Laboratorio on työympäristönä hyvin omanlainen maailmansa.
Miten sait yhdistettyä työnaikaisen opiskelun vapaa-aikaasi?
Opiskelu työn ohessa sujui mutkattomasti työnantajan ja mieheni myötävaikutuksella. Sain opiskella etäpäivät kotona ja kirjallisia tehtäviä oli työnantajan puolesta lupa tehdä työpäivän aikana, mikä vähensi kovasti epävarmuutta tietokoneen kanssa, kun aina oli joku, jolta pyytää apua. Vapaa-aikanakin tehtävien tekeminen onnistui hyvin, kun alkukankeudesta päästiin. Edellisistä opinnoistani oli ehtinyt vierähtämään jo 30 vuotta ja siitä huolimatta selvisin hengissä, joten sitäkin voi jo pitää jonkinlaisena saavutuksena.