Miksi hakeuduit täydennyskoulutukseen?

Työssäni tilintarkastusyhteisön hallintopäällikkönä teen tiivistä yhteistyötä taloushallinnon kanssa. Laadimme yhdessä muun muassa vuosittaiset budjetit ja talousraportit johdon käyttöön. Erityisesti tätä tarkoitusta varten halusin syventää osaamistani täydennyskoulutuksessa.

Löysinkin LUTin tarjonnasta Controllerin asiantuntijaohjelman, jonka sisältö vastasi hyvin tarpeeseeni. Poimin ohjelmasta ne moduulit, jotka kiinnostivat minua erityisesti ja joista toivoin saavani lisää osaamista työtehtäviini. Ohjelman moduulirakenne mahdollisti tämän hienosti.

Suorittamistani koulutuksista muodostui minulle samalla sivuopinnot maisteritutkintoon.

Opintojen myötä osaamiseni syventyi ja opin paljon uutta. Teoria toi ns. lihaa käytännön luiden ympärille ja antoi selkeämmän käsityksen siitä, miksi asiat tehdään niin kuin tehdään. Opiskelu toi mukanaan myös monia valaisevia ahaa-elämyksiä ja oli hienoa huomata, että omaa asiantuntijuuttaan voi edelleen kasvattaa ja vahvistaa.

Opiskeleminen perhe- ja työelämän ohessa on haastavaa. Ennen opintoja kannattaa varmistaa, että perhe ja työnantaja tukevat opintoja. Kannattaa varautua siihen, että opinnot vievät paljon aikaa. Illat ja viikonloput kuluvat kirjojen sekä harjoitustehtävien ja -töiden parissa, joten oman ajan aikatauluttaminen on tärkeää.

"Opiskelu työuran tässä vaiheessa oli erittäin kiinnostavaa ja antoisaa. Opittua oli helppo hyödyntää omissa työtehtävissä ja testata opittuja asioita käytännössä."
Tanja Häyrynen
hallintopäällikkö, RSM Finland Oy

Opiskelutoverit antavat myös paljon. Heidän kauttaan olen oppinut lähes yhtä paljon kuin luennoilla. On mielenkiintoista ja opettavaista kuulla, miten asioita hoidetaan eri organisaatioissa.

Kaikkinensa aikuisopiskelu on avartavaa ja omia työtapoja uudistavaa. Olenkin jatkanut johtamisen opintojen parissa LUTin KATI -täydennyskoulutusohjelmassa. Tavoitteenani on suorittaa tradenomin opintojani täydentävä kauppatieteiden maisteritutkinto.

Business Controller -täydennyskoulutusohjelma käynnistyy marraskuussa 2025. Jos haluat lisätietoa ohjelmasta, jätä yhteystietosi oheisen lomakkeen kautta ja olemme sinuun yhteydessä.

Lue seuraavaksi: