Mervi Niskanen työskentelee Päijät-Hämeen keskussairaalassa, kirurgian poliklinikan Haavakeskuksessa asiantuntijasairaanhoitajana. Hänellä on pitkä työhistoria kirurgisilta vuodeosastoilta sekä kotisairaalasta.

Nykyisin hänen työhönsä kuuluu välitön haavaa sairastavan potilaan hoitotyö ja konsultointi sekä haavahoidon kehittäminen ja koulutus koko Päijät-Hämeen hyvinvointialueella. 

Lisäksi Mervi toimii LAB-ammattikorkeakoulussa Haavahoidon asiantuntija -erikoistumiskoulutuksessa luennoitsijana haavahoidon eri osa-alueilla. Auktorisoidun haavahoitajan nimikkeen hän sai 2013 ja on kolmesti tämän päivittänyt. Kliinisen hoitotyön erityispätevyys Merville myönnettiin 2020 haavahoidosta. Lisäksi hän toimii Suomen haavanhoitoyhdistyksen hallituksessa sihteerinä kolmatta vuotta.

Mervi nauttii saadessaan jakaa osaamistaan haavanhoidosta siitä kiinnostuneille.