Aivotärähdyksestä aivovammaan – neurologisen kuntoutuksen viitekehys
Neurologisten sairauksien tai tapaturmien, kuten aivovamman seurauksena voi ilmetä monenlaisia toimintakyvyn haittoja. Näitä ongelmia ratkaisee moniammatillinen työryhmä. Neurologisen sairauden jälkitila voi vaihdella lievästä vaikeaan, ja siihen liittyy usein muutoksia motorisessa ja fyysisessä toimintakyvyssä.
Koulutuksessa perehdytään aivojen toiminnan, neurologian ja neurologisten toimintahäiriöiden arviointiin, erityisesti aivovamman sekä myös ikääntymisen tuomiin muutoksiin ja tyypillisten neurologisten sairauksien jälkitilan oireisiin, toimintakyvyn keskeisiin haittatekijöihin, arviointiin, harjoitteluun ja kuntoutukseen.
Koulutus yhdistää teorian ja käytännön. Teoriaosuudessa perehdytään aivojen normaalin toiminnan ja neurologisen säätelyn yhteyteen toimintakyvyssä. Käytännön osuudessa korostuvat toimintakyvyn arviointi ja kuntoutus eri toiminnallisuuden tasoilla, erityisesti liikkeen ja liikkumisen säätelyn näkökulmasta. Arviointi ja harjoittelu perustuvat keskeisiin arjen liikkumisen tilanteisiin, kuten kääntymiseen, siirtymisiin makuulta istumaan ja seisomaan, painonsiirtoon istuen ja polviseisonnassa sekä liikkumiseen pystyasennossa ja kävellessä. Näitä tarkastellaan niiden tyypillisten liikemekanismien kautta
Koulutuksen jälkeen
- Ymmärrät aivojen toiminnan ja niiden vaikutuksen toimintakykyyn
- Tunnistat aivojen ja keskushermoston keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat toimintakykyyn erityisesti neurologisilla ja aivovamman saaneilla asiakkailla
- Ymmärrät aivovammojen syntymekanismit, tyypilliset oireet ja toimintakyvyn haitat sekä keskeiset arviointi- ja kuntoutusmenetelmät
- Osaat arvioida ja ohjata toiminnallisuutta eri tilanteissa, kuten siirtymisissä, asennonvaihdoissa, kävelyssä ja tasapainossa
- Hallitset toimintakyvyn harjoittamisen keskeiset periaatteet ja työtavat
- Osaat soveltaa neurologista viitekehystä fysioterapiassa sekä havainnoida ja arvioida toimintakykyä moniammatillisesti
- Kykenet arvioimaan toimintakykyä myös neurologisten, ortopedisten ja ikääntyneiden asiakkaiden kohdalla
- Osaat hyödyntää toimintakyvyn mittareita ja arviointimenetelmiä asiakastyössä
Sisältö
1. TOIMINTAKYKY NEUROLOGIAN JA AIVOVAMMAN NÄKÖKULMASTA
- Aivojen ja koko keskushermoston merkitys toimintakyvyn näkökulmasta
- Tyypilliset neurologiset muutokset ikääntyessä ja neurologisissa sairauksissa tai vammoissa
-
Aivovamma lievästä vaikeaan sekä aivotärähdykset urheilussa
- syntymekanismit, arviointi ja kuntoutuksen periaatteet
2. TOIMINTAKYVYN, LIIKKUMISEN JA TASAPAINON ARVIOINTI
- Neurologinen viitekehys yleisesti fysioterapiassa ja kuntoutuksessa - keinoja arviointiin
- Toimintakyvyn arviointi: Eri alkuasentojen arviointia ja havainnointia, makulta kääntyminen, istumaan nousu, polviseinta ja pystyasentoon siirtyminen
- Liikkumisen ja Tasapainon arviointia
-
Neurologinen status fysioterapiassa: Lihastonus, tunto, liikkuvuus ja lihasvoima sekä koordinaatio
3. TOIMINTAKYVYN KESKEISET OSATEKIJÄT AIVOVAMMOISSA JA NEUROLOGISESSA KUNTOUTUKSESSA:
- Toiminta eri alkuasennoissa. Tyypillisiä keinoja arvioida ja harjoittaa toimintaa eri alkuasennoissa
- Toimintakyvyn, toiminnallisuuden ja pystyasennon säätelyn keskeiset osa-alueet: tausta & käytännön arviointi aivovammoissa ja yleisesti neurologiassa
- Eri alkuasentojen merkityksen toiminnallisuuden, kuten makuulla kääntymisen, makuulta istumaan seisomaan nousun, painon siirron istuessa tai polviseisonnassa, pystyasennossa tai liikkuessa tyypilliset arviointi ja ohjaus/fasilitointi
- Miten tasapaino- ja vestibulaarijärjestelmän toimintaa voidaan arvioida?
-
Neurologinen status fysioterapiassa - arviointi
4. TOIMINTAKYVYN, LIIKKUMISEN JA TASAPAINON KEHITTÄMINEN
- Painotus aivovammoissa ja neurologisessa kuntoutuksessa - heikosta toiminnallisuudesta ”hyvin liikkuvaan”
- Harjoittelun ja kuntoutuksen keskeiset menetelmät aivovammoissa ja yleisesti neurologiassa
- Tasapaino- ja vestibulaarijärjestelmän harjoittaminen?
- Kuntoutusmentelmät toimintakykyyn liittyen. Eri alkuasentojen merkityksen toiminnallisuuden, kuten makuulla kääntymisen, makuulta istumaan seisomaan nousun, painon siirron istuessa tai polviseisonnassa, pystyasennossa tai liikkuessa tyypilliset mekanismit – kuntoutuksen periaatteet ohjauksessa
- Lihastonuksen, rentouden ja hengityksen harjoittaminen
- Käytännön ohjausta toiminnallisuuden tukemiseen arjessa, toiminnan ohjaus, omaehtoinen harjoittelu ja käytännön terapiamenetelmät