Miten hakeuduit täydennyskoulutukseen?

Päätin päivittää omaa osaamistani täydennyskoulutuksessa, sillä aiemmista opinnoistani ammattikorkeakoulussa oli jo vierähtänyt tovi. Työskentelen toimintamallien ja operatiivisten tehtävien johtamisen parissa, ja olen aina ollut kiinnostunut innovoinnista ja luovasta tekemisestä.

Eri vaihtoehtoja vertailtuani hakeuduin strategista johtamista ja päätöksentekoa vahvistavaan LUT EMBA -ohjelmaan, jonka innovaatiojohtamisen teemaopinnot erottuivat jo tiedonhakuvaiheessa edukseen.

Mitä pidit innovaatiojohtamisen opinnoista?

Innovaatiojohtamisen koulutusohjelma oli vaihtelevasti ja mielenkiintoisesti koostettu. Pystyn hyvin hyödyntämään uusia oppeja nykyisessä työssäni, sillä kasvuyrityksessä innovaatiojohtaminen on jokapäiväistä arkea.

LUTin täydennyskoulutus herätti ennen kaikkea ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyviä ajatuksia ja kehitti osaamistani johtaa yritystä näiden arvojen kautta.

Työn ohella opiskelu oli ajoittain työlästä, mutta ehdottomasti sen arvoista. Tein harjoitustehtävät heti luentojen jälkeen alta pois, kun asiat olivat vielä tuoreessa muistissa. Hyödynsin myös kaikki mahdollisuudet työstää yritykseni kehityshankkeita harjoitustöissä. Osa niiden lopputuloksista on päätynyt käytäntöön asti, mikä on todella arvokasta.

Mikä täydennyskoulutuksessa oli mielestäsi parasta?

Vaikka opiskelimme koronapandemian rajoitusten vuoksi etänä, verkostoiduimme aktiivisesti osallistujien kesken. Vaihdamme edelleen ajatuksia ja näkemyksiä toisillemme eri toimialoilta. LUT EMBA -ohjelmaan kuuluva ulkomaan opintojakso oli toteuduttuaan myös mukava kokemus. 

Opintojen sujuvuudesta pidettiin hyvin huolta LUTin toimesta.

Henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemisen jälkeen ei tarvinnut itse huolehtia juuri ollenkaan siitä, kertyykö opintopisteitä riittävästi tai mitä milloinkin pitää tehdä. Se oli mielestäni ihan viimeisen päälle hoidettu homma.

Kenelle suosittelet innovaatiojohtamisen opintoja?

Suosittelen innovaatiojohtamisen opintoja kaikille tulevaisuudesta kiinnostuneille henkilöille. Itselleni tämä oli selkeä valinta ja olen ollut siihen tyytyväinen. Koulutus antaa tuoreita näkökulmia nykypäivän liiketoimintaan ja siihen, mitä se voisi tulevaisuudessa olla.

”Mielestäni yritysten pitäisi panostaa johtamiseen, oli kyse mistä alasta tahansa – varsinkin kun maailma muuttuu kestävän kehityksen kannalta niin vauhdikkaasti. LUTin täydennyskoulutus kehitti osaamistani johtaa yritystä näiden arvojen kautta.”
Antti Nyrhinen
Fleet Innovation Oy
Tutustu yritykseen