Miten päädyit esteettömyyskartoittajaksi?

Esteettömyysasiat ovat kuuluneet elämääni tyttäreni kautta jo toistakymmentä vuotta. Katsoessani rakennettua maailmaa rakennusinsinöörin silmin, on monesti tullut mieleen kysymys, että miksi monia asioita ei ole tehty paremmin? Samalla vaivalla ja rahalla olisi voitu tehdä kerralla kaikille toimivia ratkaisuja.

Tältä pohjalta heräsi ajatus, että voisin itse olla kehittämässä ja parantamassa tulevaa ja sitä kautta törmäsin LAB-ammattikorkeakoulun Esteettömyyskartoittajakoulutukseen.

”Esteettömyyskartoittajakoulutus oli monipuolinen sisältäen lähiopetusta, verkko-opintoja ja eri kohteisiin tutustumista. Opinnot oli myös jaoteltu sopivasti ja informoitu ajoissa, joten opiskelu oli omalta osaltani helppo järjestää."
Jani Johansson
yrittäjä, Loiva Ratkaisut Oy
Tutustu koulutukseen

Mitä esteettömyyskartoittajan opinnot antoivat sinulle?

Koulutus antoi paljon uutta tietoa ja eväitä esteettömyyteen liittyen. Iso asia oli myös ymmärtää, että minulla oli vuosien saatossa kertynyt aiheesta kokemusta, jota pystyin hyödyntämään opinnoissa. 

Koulutuksen järjestäjän vahvuuksia olivat itse kouluttajat ja luennoitsijat. Koko opetus oli hyvin suunniteltu ja johdettu.

Yksi parhaimmista anneista koulutuksessa olivat opiskelutoverit, joilta sai ja oppi paljon.

Verkostoituminen saman asian parissa toimivien ihmisten kanssa oli antoisaa: näkökulmia ja keskustelua kehkeytyi jokaisella tapaamisella. Ryhmällämme on yhä WhatsApp-ryhmä, jossa voimme kysyä toisiltamme neuvoja, apuja ja näkökulmia asioihin, jotka mahdollisesti askarruttavat.

Esteettömyyskartoittajan opinnot sekä pätevyys ovatkin nykyään osa päivittäistä työtäni, sillä puolisoni kanssa perustamamme yritys Loiva Ratkaisut Oy tarjoaa esteettömyyteen ja aistiesteettömyyteen liittyviä kartoituksia ja konsultointeja.

Yrityksen perustamisen suhteen tämä koulutus oli viimeinen askel, joka toi vahvan lisän toimintaamme. Opintojen aikana tehty kartoitus Yyterin uimarannasta ja sinne pääsemisestä avasi ovia myös yrityksemme ensimmäisille yhteistöille.

Lue seuraavaksi: