Erinomaista osallistujapalautetta saanut Hyvinvointipalveluiden johtaminen -asiantuntijaohjelma käynnistyy jälleen helmikuussa 2027. Lähiopiskelupäivät järjestetään Helsingissä ja Lahdessa.
Ohjelman opinnoissa pureudutaan muutosjohtamisen ytimeen ja päivitetään sosiaali- ja terveysalan murroksessa tarvittavia taitoja: budjetointia ja kustannusten hallintaa, viestintää sekä prosessien johtamista.
"Laadukkaiden ja taloudellisesti kestävien hyvinvointipalveluiden tuottaminen on tulevaisuuden valttikortti", toteaa ohjelman akateeminen johtaja, LAB-ammattikorkeakoulun yliopettaja Emilia Laapio-Rapi.
Laapio-Rapin johdolla ohjelma yhdistää LABin vahvan hyvinvointialan osaamisen LUT-yliopiston monipuoliseen johtamiskoulutukseen. Osallistujat ovat kiitelleet asiantuntijaohjelman kouluttajia, vertaisoppimismahdollisuuksia ja työelämälähtöistä sisältöä, joka ottaa huomioon sekä julkisen että yksityisen sektorin vaatimukset.
Ilmoittautuminen Hyvinvointipalveluiden johtaminen -asiantuntijaohjelmaan on parhaillaan käynnissä ja päättyy 26.1.2027. Yksittäisiin moduuleihin osallistuminen on myös mahdollista ohjelman aikana.
Lisätietoja