Ohjelmointi ja tekoälyn vastuullinen käyttö ovat nykypäivänä keskeisiä taitoja ikään katsomatta. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson yläkoululaiset sekä toisen asteen opiskelijat olivat innolla mukana, kun heille tarjottiin mahdollisuutta oppia uutta ohjelmoinnista ja tekoälystä LUT-yliopiston tietotekniikan tutkijatohtori Jiri Muston johdolla.

LUT-täydennyskoulutuksen ja Junior Universityn yhteistyössä toteuttaman, nuorille maksuttoman koulutuksen on rahoittanut OP Kaakkois-Suomi.

”Paikallisten nuorten tukeminen on meille erityisen tärkeää. Haluamme tarjota heille mahdollisuuksia kehittää taitojaan ja valmiuksiaan työelämää varten", OP Kaakkois-Suomen pankinjohtaja Susanne Vesala kertoo.

Ohjelmointi- ja tekoälytaidot valmistavat nuoria työelämään

AI Hour -nimisen koulutuksen pilotti järjestettiin viime syksynä Etelä-Karjalassa, ja Kymenlaaksossa koulutus on parhaillaan käynnissä. Molemmat toteutukset polkaistiin käyntiin yhteisellä aloitustapaamisella LUT-yliopiston Lappeenrannan kampuksella.

Tämän jälkeen nuoret kokoontuivat verkossa viikoittain kouluttajan johdolla noin kolmen kuukauden ajan – yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat omissa ryhmissään. Toisen asteen opiskelijoille koulutuksesta kertyi hyväksi luettavia opintopisteitä, jotka oli mahdollista sisällyttää omiin opintoihin.

Joukko nuoria istuu avarassa tilassa sohvaryhmillä VR-lasit päässään.
Kampusvierailun aikana nuoret pääsivät tutustumaan muun muassa XR-teknologiaan, konenäköön ja sphero-robotiikkaan Junior Universityn työpajoissa.

Opinnoissa keskityttiin ohjelmointiosaamisen vahvistamiseen, tekoälyn vastuulliseen ja kriittiseen hyödyntämiseen sekä ympäristövastuullisuuden teemoihin. Vesala kertoo, että koulutuksen sisältöä pohdittiin tarkkaan.

”Näiden taitojen hallitseminen antaa nuorille kilpailuetua ja valmiuksia kohdata tulevaisuuden haasteet. Lisäksi etenkin tekoälyllä on valtava potentiaali vaikuttaa moniin eri toimialoihin, ja sen käyttö tulee olemaan keskeinen osa jokaisen työarkea jo lähitulevaisuudessa.”

Ohjelmointi on ollut keskeinen työelämätaito jo 2000-luvun alusta asti, kun digitalisaatio alkoi vaikuttaa yhä useampiin toimialoihin. Viime vuosikymmenen lopulla Suomessa uutisoitiin koodaripulasta, joka näkyi erityisesti kokeneiden ohjelmointiosaajien kysynnän kasvussa.

Lasten ja nuorten näkökulmasta ohjelmoinnin opinnoista on hyötyä loogisen päättelykyvyn ja ongelmanratkaisun kehittymisessä.

Tekoälyn hyödyntäminen eri tarkoituksiin on puolestaan yleistynyt merkittävästi viime vuosina. Boston Consulting Groupin tuoreen tutkimuksen mukaan Suomi on tekoälyn käyttöönotossa takamatkalla Eurooppaan nähden, millä nähdään olevan vaikutuksia esimerkiksi talouskasvuun.

Yhteiskunnallisesti tekoäly herättää myös paljon keskustelua. Monien hyötyjen ohella tekoälyllä on myös kääntöpuolensa, kuten väärennetyt ja virheelliset sisällöt sosiaalisessa mediassa ja hakukoneissa. Siksi esimerkiksi EU valmistelee parhaillaan ohjeistusta tekoälyn vastuullisesta käytöstä.

LUTin tietotekniikan tutkijatohtori Jiri Musto esittelee AI Hour -koulutusta.
”Erityisesti haluamme kiittää kaikkia yläkoulun ja toisen asteen oppilaitosten opettajia ja rehtoreita sekä kaupunkeja, jotka mahdollistivat oppilaiden osallistumisen koulutukseen."
Susanne Vesala
pankinjohtaja, OP Kaakkois-Suomi

Koulutusyhteistyötä alueellisen elinvoimaisuuden edistämiseksi

Paikallisille nuorille suunnattu täydennyskoulutus on osa laajempaa vastuullisuustyötä, jota OP Kaakkois-Suomi tekee toimialueellaan usealla eri tavalla. Susanne Vesala korostaa, että yhteistyö paikallisten oppilaitosten kanssa on tärkeässä roolissa.

”Uskomme, että investoimalla koulutukseen voimme luoda kestävää kasvua ja hyvinvointia alueellamme. Nuorten osaamisen kehittäminen hyödyttää koko yhteisöä ja luo positiivista kierrettä.”

LUT-täydennyskoulutuksen ja Junior Universityn kanssa tehtyä yhteistyötä uudenlaisen koulutushankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa Vesala kuvailee hedelmälliseksi, sujuvaksi sekä saumattomaksi. 

”LUT on tuonut mukanaan vahvaa asiantuntemusta, joka on ollut korvaamatonta koulutuksen onnistumisessa. He ovat suhtautuneet avoimin mielin ja innostuneesti hankkeen toteuttamiseen paikasta riippumatta, minkä ansiosta nuoret ovat voineet osallistua koulutukseen yhdenvertaisesti etäisyyksistä huolimatta.”

LUT-täydennyskoulutuksen asiakkuuspäällikkö Sari Valkeapää kokee pitkään jatkuneen ja monipuolisen kumppanuuden OP Kaakkois-Suomen kanssa rikkautena, joka mahdollistaa uusien ideoiden kehittelyn.

”On ollut hienoa olla mukana toteuttamassa alueellisesti vaikuttavaa koulutusta, joka kehittää nuorten valmiuksia tulevaisuutta varten. Täydennyskoulutus on monille tuttua tutkinto-opintojen jälkeen ja työuran aikana esimerkiksi henkilöstökoulutusten tai asiantuntijaohjelmien muodossa, mutta se taipuu hyvin myös nuoremmille kohderyhmille.”

Vesalan mukaan korkeakouluyhteistyö jatkuu luontevasti myös tulevaisuudessa, sillä LUT ja OP Kaakkois-Suomi ovat molemmat alueellisesti aktiivisia toimijoita, joilla on yhteneväisiä strategisia tavoitteita.

”Aiomme jatkossakin panostaa alueemme koulutuksen kehittämiseen ja sitä kautta vaikuttaa kotikulmiemme elinvoimaisuuteen.”

Lisätietoja:

LUT-yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu

Sari Valkeapää

asiakkuuspäällikkö

Täydennyskoulutus

LUT-yliopisto

Nina Kykkänen

palvelupäällikkö

Oppilaitosyhteistyö

Lue seuraavaksi: