Pelaser on Etelä-Savossa toimiva perheyritys ja alihankintakonepaja, joka valmistaa levyosia asiakkaidensa piirustusten pohjalta. Markkinointi- ja laatupäällikkö Ville-Pekka Mäkeläinen kertoo, että suurin osa käsiteltävästä materiaalista on alle 10 mm paksuista teräsohutlevyä.
”Leikkaamme laserilla aina 30–40 mm saakka ja sitä paksumpia materiaaleja plasma- ja vesileikkauksella 100 mm asti. Jatkotyöstövaiheitakin on tarjolla vaikka mitä, ja meillä on myös oma maalaamo.”
Yhteistyö LAB-ammattikorkeakoulun kanssa lähti käyntiin, kun Pelaser halusi tarjota asiakasyrityksilleen mahdollisuuden päivittää tietojaan ohutlevysuunnittelusta. Samalla levyosien valmistukseen liittyviin haasteisiin olisi mahdollista syventyä tapauskohtaisesti ja löytää ratkaisuja yhdessä ja ulkopuolisen kouluttajan avulla.
”Näistä koulutuksista hyötyvät niin meidän kumppanimme kuin me itse. Mitä valmiimpia ja suoraan tuotantoon vietäviä toimeksiantoja saamme, sitä parempi.”

Räätälöity täydennyskoulutus vastaa yrityksen yksilöllisiin tarpeisiin
Yrityskohtaisesti räätälöidyn täydennyskoulutuksen suunnittelu käynnistettiin tehdasvierailun merkeissä. Koulutuksista vastaava konetekniikan lehtori Kusti Alasalmi matkusti Mäntyharjun Kuortissa sijaitseviin tuotantotiloihin haastattelemaan henkilöstöä.
”Kirjasin ylös heidän huomioitaan ja kokemuksiaan. Samalla kirkastui myös Pelaserin prosessi, eli miten suunnittelumallit heille saapuvat ja etenevät tuotannossa”, Alasalmi kertoo.
Puoli päivää kestävän koulutuksen sisältö jakautui kahteen osioon: laserleikkaukseen ja särmäykseen. Alasalmi kertoo, että jo siinä ajassa saa hyvän käsityksen siitä, millaisia mahdollisuuksia ja rajoituksia ohutlevysuunnitteluun liittyy.
”Tutustuimme aiheisiin muun muassa videoiden ja 3D-mallien kautta. Perusteiden ja suunnittelusääntöjen hyvä hallinta on tärkeää, jotta vältetään niin sanotut mahdottomat tehtävät, jotka pidentävät osien tuotantoaikoja.”
Lisäarvoa työelämälähtöisestä täydennyskoulutuksesta
Pelaserin koulutusten toteutusmuoto ja opetuskieli valittiin asiakasyritysten toiveiden mukaan. Kolmesta koulutuksesta kaksi toteutettiin etäyhteydellä, kun taas kolmannelle, samalla paikkakunnalla sijaitsevalle yritykselle lähiopetus Lahden kampuksella oli toimivin ratkaisu.
Ville-Pekka Mäkeläinen kertoo, että palaute koulutuksesta on ollut positiivista.
”Kaikki on sujunut todella hyvin ja asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä. He ovat kertoneet saaneensa lisäarvoa koulutuksesta.”
Mäkeläinen kehuu myös täydennyskoulutuksen työelämälähtöisyyttä.
”Monet LABin konetekniikan lehtorit ovat siirtyneet opetustehtäviin yritysmaailmasta, minkä ansiosta linkki yrityksiin säilyy vahvana.”


Kumppanuusmalli nostaa esiin korkeakouluyhteistyön parhaat palat
Ville-Pekka Mäkeläinen muistuttaa, että täydennyskoulutus on vain yksi korkeakouluyhteistyön muoto. Aito kumppanuus mahdollistaa ammattikorkeakoulun osaamisen monipuolisen hyödyntämisen yrityksissä.
”Meillä oli haussa pidempiaikainen kumppani monenlaisiin projekteihin. Erilaisiin tarpeisiin saa erilaista palvelua: on opinnäytetyötä, ryhmäprojekteja ja yrityksille suunnattuja palveluita.”
Mäkeläinen lupailee jatkoa hyvin alkaneelle yhteistyölle.
”On ollut helppoa asioida ja vaihtaa ajatuksia yhteistyön kehittämisestä. Kartoitamme parhaillaan mahdollisuuksia, mitä kaikkea muuta voisimme yhdessä tehdä.”



Lisätietoja:
